You are currently browsing the category archive for the ‘Blogitoimittajalta’ category.

Projektipäällikkö Timo Raino Tampereelta kertoo Hermiasta ja elTRIOsta:

Hermian verkkosivuille on tiivistetty tavoitteet eli vahvistaa teknologiayritysten kasvua, kehitystä ja kilpailukykyä valmistelemalla ja toteuttamalla kehittämishankkeita yhteistyössä yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa ja rakentamalla kansallisia ja kansainvälisiä verkostoja huippuosaamisen kehittämiseksi.

elTRIO on yksi esimerkki oppilaitosten ja yritysten yhteistyöstä. Tavoitteena on tuoda digitaalinen oppiminen teknologiateollisuuden arkeen yhdistämällä alan taitotieto pedagogiseen ja tietotekniseen osaamiseen. Visiona on, että uudenlaisen toimintakulttuurin kautta koulutus ja oppiminen yhdistyvät.

elTRIO-verkoston toiminta käynnistyi vuoden 2004 alkupuolella, kun huomattiin, että usealla alueella tehdään samankaltaista päällekkäistä kehittämistyötä. Perustamisen jälkeen elTRIO on koonnut yhteen yli sata alan toimijaa, jotka pyrkivät luomaan parhaat käytännöt sähköisen oppimateriaalin käyttöön oppimisympäristöalustasta riippumatta. Verkosto toimii kaikilla kouluasteilla ja pyrkii kehittämään myös yrityskohtaista verkkokoulutusta.

Verkoston piirissä syntyneissä hankkeissa ideoidaan uusia malleja kouluttamiseen ja pilotoidaan innovatiivisia koulutusmuotoja, kuten mobiilioppimista, pelejä ja simulaatioita sekä yhteisöllistä oppimista. Lopullisena tavoitteena on kehittää ja tarjota oppimateriaaleja ja koulutusta sekä yritysten että oppilaitosten tarpeisiin sekä kehittää pelisääntöjä, toimintamalleja ja työkaluja joustavampaan ja tehokkaampaan yhteistyöhön.

Verkon kautta ylitetään rajoja ja opitaan

E-Oppimista perustellaan usein sillä, että sen avulla monet perinteisten koulutusmallien esteet poistuvat. Verkko-oppimisen läpilyönti teknologiateollisuudessa vaatii kuitenkin vielä raja-aitojen rikkomista ja tarjolla olevien mahdollisuuksien parempaa hyödyntämistä, Rainio kertoo ja listaa keskeisimpiä ylitettäviä raja-aitoja:

1. Opiskelun ja työnteon raja-aitojen rikkominen

Arkisimmillaan teknologiateollisuuden e-oppiminen on oman henkilöstön tai asiakkaiden koulutusta käyttäen tietotekniikan tarjoamia mahdollisuuksia. Näiden koulutusten toteuttamisesta löytyy jo paljon kokemuksia mukana olevilta tahoilta. E-oppimisen pitäisi olla myös suunnittelujärjestelmien ja teollisuuden koneiden ja laitteiden käyttäjien jokapäiväisen toiminnan tukea, niin että ongelman ilmaannuttua siihen löytyisi ratkaisu mahdollisimman nopeasti ja jopa joustavasti osana käytettäviä ohjelmia ja käytössä olevia koneiden ja järjestelmien käyttöliittymiä. Tuotteita ja palveluita tulee kehittää yhteistyössä niin, että työntekijöiden näkökulmasta oppiminen tätä kautta sulautuu sujuvasti osaksi arkista aherrusta.

2. E-oppimisen ansaintamallit

Teollisuudessa ajatellaan usein, että oppiminen tai varsinkaan e-oppiminen ei ole yrityksen ydinliiketoimintaa. Oppilaitoksissakin koetaan, että tärkein tehtävä on järjestää koulutusta koulun seinien sisäpuolella. Usein ajatellaan myös, että teollisuudelle tyypillisiä käden taitoja tai toimintaan liittyvää kokemusperäistä tietoa ei pystytä tietokoneella opettamaan. Vaikka e-oppiminen ei olisikaan ydintoimintaa, sitä kautta voidaan tarjota asiakkaalle juuri sitä lisäarvoa, jolla erotutaan positiivisesti kilpailijoiden tuotteista.

ElTRIO –verkosto on onnistunut vakiinnuttamaan hyvin paikkansa teknologiateollisuuden e-oppimisen käyttäjien ja kehittäjien kohtauspaikkana. Toistaiseksi elTRIO-yhteistyö on näkynyt konkreettisesti toimijoiden arjessa mahdollisuutena osallistua erilaisiin kokouksiin ja seminaareihin, joissa on pureuduttu yhteisesti koettuihin tärkeisiin kysymyksiin. Nämä kokemukset ovat lähtökohtana organisoiduttaessa entistä tiiviimmin pyrkien luomaan ElTRIOlle ansaintamalli ja yhteiset prosessit, jotka tukevat mukana olevien tahojen liiketoimintaa ja sulautuvat luontevaksi osaksi heidän omia toimintaprosessejaan.

3. Oppimateriaalien yhteiskäyttö ja kansainvälistyminen

E-oppimisessa käyttäjäkunnan maantieteellisen tai määrällisen käyttäjäkunnan laajennus ei aiheuta useinkaan kovin paljon lisäkustannuksia. Silti toteutukset ovat varsin usein alueellisia ja jopa tietylle oppilaitokselle tai yritykselle räätälöityjä. ElTRIOn yhteistyön lähtökohta oli luoda puitteet yhdessä tekemiselle. Jatkossa elTRIO verkottuu kansainvälisesti e-oppimisen kehittäjien ja hyödyntäjien kanssa ja on e-oppimisen alueella foorumi, jolla teknologiateollisuuden e-oppimisen kansainväliset kehittäjät voivat kontaktoida alan suomalaisten osaajien kanssa.

Koulutuksen tulevaisuus erillishankkeista osaksi reaalimaailmaa

Tällä hetkellä alan e-oppimisen kehitystyö on edennyt paljolti erilaisten kehitys- ja pilottihankkeiden kautta. Sama vaiva koskee kieltämättä kyllä monen muunkin alueen kehitystyötä, kertoo Timo Rainio.

– Nyt olisi korkea aika alkaa jalkauttamaan sisältöjä, kokemuksia ja luotuja toimintamalleja ihan oikeisiin organisaatioihin. Tai paremminkin pitäisi suunnitella kehittämishankkeet ja projektit alusta alkaen niin, että niitä toteutettaisiin osana arjen opetustyötä – ei erillisissä projektiyksiköissä. Näin kun tekijöinä olisi e-oppimisen lopulliset hyödyntäjät, hoituisi alun esiselvitys ja lopun levittämisvaihe automaattisesti.

– Yhteistyössä luodut usein poikkialalliset oppimisympäristöt ja oppisisällöt soveltuvat usein huonosti perinteisiin opetussuunnitelmiin ja tutkintomalleihin. Tästä johtuen niiden ylläpito, jatkokehitys ja käytön resursointi on haastavaa. Tätä ongelmaa voi lähestyä joko muuttamalla oppimisympäristöjä vastaamaan vanhoja rakenteita tai sitten kehittämällä myös rakenteita. Monesti e-oppimisympäristöjen kehitystyössä on mukana teollisuutta ja usean asteen oppilaitoksia ja niitä kehitetään tietyn päivänpolttavan tärkeäksi todettuun teemaan ympärille. Tämä saattaisi olla varsin herkullinen lähtökohta kehittää myös opetusta vastaamaan hiukan paremmin tulevaisuuden haasteisiin.

Rainiolla onkin hyviä esimerkkejä oppimisen ja työelämän yhteennivomisesta: elTRIO on ollut aktiivisesti mukana kehittämässä joustavien valmistusjärjestelmien koulutukseen kansallista FMS-ajokorttikoulutusta. VirtuaaliAMK ja –yliopistoverkostojen kanssa tehdään yhteistyötä tavoitteena teknologiateollisuuden oppimisympäristöjen ja sisältöjen vaihdanta.

Rainion mukaan koulutuksen ja työelämän yhdistämisellä kokeiluista ja yksittäisistä piloteista syntyy käytäntöjä, joihin on mahdollisuus saada virallisen järjestelmän hyväksynnät ja myös kytkennät vakiintuneisiin rahoitusmalleihin ja organisaatioiden jokapäiväiseen toimintaan.

Resursseilla on merkitystä

Tekniikan koulutuksen alueella ammattioppilaitoksista yliopistoihin asti tilojen ja laitteiden laadukkuus hämmästyttää poikkeuksetta ulkomaisia vieraita, Rainio kertoo.

– Sen sijaan oppilaitosten perusrahoituksesta kehittämishankkeisiin on joskus vaikea löytää resursseja. Toisaalta jos EU ja ESR –hankemaailma on tuttu, sitä kautta on saatavissa rahoitusta myös tekemiseen.

Rainio on havainnut, että arjen opetustyössä puurtavien on usein vaikea löytää aikaa lähteä mukaan e-oppimateriaalin kehitystyöhön. Näin käy varsinkin silloin, kun opettajat eivät koe e-aineiston laatimista normaaliin opetustyöhön kuuluvaksi.

– Ja tästä syystä ne kaikki innokkaimmat aktiivit, jotka tekevät asioita silkasta mielenkiinnosta suurelta osin talkoohengessä, ovat usein liiankin kuormitettuja erilaisissa kehittämishankkeissa, Rainio kertoo.

– Yrityksissä on sama ongelma hiukan eri muodossa. Keskittyminen ydintoimintaan ja tiukka kustannustietoisuus evät tarjoa mahdollisuuksia lähteä kehittämään alueita, joiden hyötyjä ei voi luetella tarkkaan etukäteen.

Oko tässäkin sama vanha ”on niin kiire, ettei kerkiä ajatella” –ongelma, Rainio pohdiskelee. Yhdessä tekemällä ja uusia mahdollisuuksia järkevästi hyödyntämällä, voisi pitkällä tähtäimellä e-oppimisen ja sosiaalisen median kautta saada lisää juuri näitä kaivattuja resursseja.

Yritysten ja oppilaitosten käytössä sosiaalinen media tiivistää yhteistyötä

Teollisuudessa osaavan työvoiman saatavuuden haasteet ja yrityksen kokeneille työntekijöille karttuneen hiljaisen tiedon siirtyminen on koettu eräiksi keskeisiksi tulevaisuuden haasteiksi. Rainio pohtii sitä, kuinka oppimisesta ja työkavereiden opettamisesta voisi tulla osa työn arkea.

– Oppimista tapahtuisi yhtä lailla koneistajan, suunnittelijan kuin toimitusjohtajankin työpisteissä. Tähän web2.0 ja sosiaalinen media tarjoavat runsaasti kevyitä, helposti käyttöönotettavia vaihtoehtoja. Näistä on hyötyä erityisesti yritysten toimintaympäristön laajentuessa oman talon seinien sisältä globaaleihin palvelu-, tuotanto- ja tuotekehitysverkostoihin.

– Yhä vielä avoimuus, tietoturvakysymykset, kontrolloimattomuus koetaan usein kuitenkin peikkona, joka on esteenä sosiaalisen median täysimittaiselle hyödyntämiselle. Enemmänkin kyse on kuitenkin asenteiden ja toimintaprosessien kehittämisestä niin, että olemassa olevat mahdollisuudet ovat käytettävissä. Menemällä mukaan tässä vaiheessa teollisuuden kehittämisprosesseihin kouluttajilla, kehittäjillä ja e-oppimisella on nyt tuhannen taalan paikka vielä oppivan organisaation toimintamalleja yritysten arkeen.

Lisätietoa: www.eltrio.fi, eltrio.ning.com (juuri luotu ympäristö, jonka toimintaa käynnistellään), timorainio.blogspot.com

Timo Rainion PowerPoint-esitys eOppiminen teknologiateollisuudessa

Koulutuksen tutkimuslaitos tiedotti 6.3.2008 kansainvälisestä 19 maan arviointitutkimuksesta. Tiedotteen otsikko havahdutti kouluväkeä: ”Tietotekniikan opetuskäyttö ei ole yleistynyt odotusten mukaan – Suomessa tietotekniikan käyttöaktiivisuus opetuksessa vain keskitasoa.”

Tutkimus kohdistui perusopetukseen. Suomen osalta todettiin:
”Kaikissa suomalaisissa yläkouluissa on oppilaiden käytettävissä tietokoneet ja verkkoyhteydet. Yhtä hyvä tilanne on lähes kaikissa tutkimuksessa mukana olleissa maissa. Vertailtaessa oppilaiden määrää suhteessa tietokoneiden määrään Suomi lukeutuu niiden kahdeksan maan joukkoon, joissa on eniten laitteita. Kuitenkin suomalaiskoulujen välillä on huomattavia eroja tietotekniikan käyttömahdollisuuksissa.

Tietotekniikan säännöllinen käyttö on suomalaiskouluissa vähäistä. Tietotekniikkaa opetuksessa hyödynnetään eniten Singaporessa, Hongkongissa ja Kanadassa. Suomi sijoittuu vertailun keskikastiin.

Suurin osa tutkimukseen osallistuneista maista on investoinut voimakkaasti laitteisiin ja verkkoyhteyksiin. Ne eivät kuitenkaan ole riittävästi muuttaneet opetusmenetelmiään ja ottaneet tietotekniikkaa laaja-alaisesti käyttöön, tulkitsee tutkimusta Suomessa koordinoinut dosentti Marja Kankaanranta Koulutuksen tutkimuslaitoksesta.  Edelleen on suuri osuus opettajia, jotka eivät ole kertaakaan käyttäneet tietotekniikkaa opetuksessa.

Rehtorilla merkittävä rooli

Tietotekniikan opetuskäytön edistämisessä olennaisimmiksi koulutason tekijöiksi määrittyivät rehtorien näkemykset tietotekniikan käytön merkityksestä elinikäisen oppimisen edistämisessä, koulun johtajuuden kehittämiseen liittyvät asiat ja opettajien saama tietotekninen ja pedagoginen tuki.

Kansainvälisesti tarkastellen merkittävä myönteinen vaikutus tietotekniikan opetuskäyttöön ottamiselle on myös opettajan
akateemisella ja ammatillisella pätevyydellä, tietotekniikan teknisen ja pedagogisen käytön osaamisella ja tietotekniikkaan liittyvään täydennyskoulutukseen osallistumisella. Sen sijaan opettajan iällä ja sukupuolella ei Suomessa ja muissa tutkituissa maissa näyttäisi olevan suurta vaikutusta siihen, miten laajasti opettajat hyödyntävät tietotekniikkaa opetuksessa.

Tarkemmin tutkimuksesta Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen verkkosivuilta.

Opeko järjestää yleissivistävän koulutuksen Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden toimijoille ja oppimisympäristöjen kehittämisestä kiinnostuneelle opetushenkilöstölle koulutusta (OPH:n rahoittama koulutus). Koulutus (8 op) soveltuu erittäin hyvin Opetushallituksen rahoittamien yleissivistävän koulutuksen oppimisympäristöhankkeiden toimijoille (jotka ovat etusijalla ryhmän täyttyessä). Koulutukseen suositellaan osallistuttavan vähintään pareittain, jotta hankkeeseen koulutuksen aikana kohdistuva työskentely on vaikuttavaa.

Hyväksyttyjen hankkeiden vetäjille koulutustieto on tullut ja toivottavasti myös osallistujia löydetty. Muille kiinnostuneilla on vielä tilaisuus kysellä tilaa kursseilta.

a) yleissivistävät oppilaitokset (ilmoittautuminen) (esite)

1. Lähijakso 25.2.2008, Helsinki
2. Lähijakso 8.-9.4.2008, Helsinki
3. ITK-konferenssi 17.-18.4.2008, (Hämeenlinnassa) tai benchmarkkaus verkossa
4. Lähijakso 23.-24.10.2008, HelsinkiU

b) ammatilliset oppilaitokset (ilmoittautuminen) (esite)

1. Lähijakso 29.2.2008, Helsinki
2. Lähijakso 3.-4.4.2008, Helsinki
3. ITK-konferenssi 17.-18.4.2008, (Hämeenlinnassa) tai benchmarkkaus verkossa
4. Lähijakso 21.-22.10.2008, Helsinki

Opetushallituksen painotuutista on saatu vihdoin käsiin tuore ja ajankohtainen teos. Oppimista tukevat ympäristöt -julkaisussa kootaan yhteen oppimisympäristöjen määritelmät, erityispiirteet ja taustateoriat. Tarkastelua jäsennetään viittä näkökulmaa luodaten: paikallista, fyysistä, teknistä, sosiaalista ja didaktis-pedagogista. Oppaassa esitellään myös käytännön esimerkkejä erilaisista oppimisympäristöistä. Maksullinen julkaisu ilmestyi kolmella kielellä ja sitä voi tilata Opetushallituksen julkaisumyynnistä.

Kirjan ovat toimittaneet Jyri Manninen, Anne Burman, Annukka Koivunen, Esko Kuittinen, Saara Luukannel, Sanna Passi, Hanna Särkkä.

Pedagoginen oppimisympäristöajattelu on myös esillä ensi keväänä YLE:n Opettaja.tv:n sarjassa Oppimisympäristöt käyttöön. Kuuden jakson sarja alkaa YLE Teemalla 25.3.2008.

Oppimisympäristöjä pitkään tutkinut, äskettäin Joensuun yliopiston aikuiskasvatustieteen professoriksi nimitetty, Jyri Manninen valaisee aihepiiriä ja kirjan tavoitteita.

Blogitoimittaja utelee Manniselta: Onko oppimisympäristö uusi taikasana? Miksi sitä nyt hoetaan?

Ja Manninen vastaa: Itse termi on ollut käytössä jo kymmeniä vuosia, mutta se on noussut erityisesti 1990-luvulla pintaan, koska opiskelu- ja opetusmenetelmät ovat muuttuneet perinteisestä opettajajohtoisesta luokkahuoneopetuksesta monipuolisemmiksi. Tästä syystä opettamisen kehittämisen sijasta on luontevaa puhua oppimisympäristöjen kehittämisestä. Oppimista tapahtuu paljon myös opettajasta huolimatta ja luokkahuoneen ulkopuolella. Myös luokkahuonetta voi kehittää oppimisympäristöajattelun avulla.

Oppimisympäristöajattelu on itse asiassa ”vastakohta” opetussuunnitelmakeskeiselle ajattelulle, jossa esimerkiksi opittava asia pilkotaan 45 minuutin paloihin. Oppimisympäristö-ajattelussa suositaan kokonaisuuksia, ongelmalähtöisyyttä, tutkivaa ja yhteisöllistä oppimista. Lähestymistavalle löytyy siten vahvat oppimisteoreettiset perustelut. Tavoitteena ei ole kuitenkaan romuttaa vanhaa opettajajohtoista luokkahuonemallia, vaan rikastuttaa sitä tarjoamalla monipuolisia ja vaihtelevia tapoja opettaa ja oppia. Opettajan työ helpottuu ja tulee mielekkäämmäksi, eli työmäärä ei lisäänny, enemmänkin päinvastoin. Oppilaille on tarjolla mielekkäämpiä ja ”mukavampia” tapoja oppia, mikä osaltaan parantaa kouluviihtyvyyttä ja erilaisten oppijoiden huomioimista ja sitä kautta muun muassa tukee opintojen loppuunsaattamista.

Kenelle kirja on suunnattu?

Vaikka kansi ja kuvitus ovat ”lapsellisia”, on kirja kirjoitettu kaikille koulutuksen kehittäjille sekä opettajille ja kouluttajille esiopetuksesta aikuiskoulutukseen asti. Tavoitteena on, että kokonaisvaltaisen oppimisympäristö-esimerkkien käsittelyn kautta ideat ja innovaatiot leviäisivät eri ikäryhmien opetuksesta toisiin ja vastaavasti formaalista kouluoppimisesta informaaliin arkipäivässä oppimiseen. Esimerkiksi peli- ja leikkiympäristöjä voi hyvin hyödyntää lasten ja nuorten oppimisen lisäksi vaikkapa yrityskoulutuksessa (yrityspelit).

Miten oppimisympäristöajattelua pitäisi viedä eteenpäin koulutuksen järjestäjäverkostoissa?

Verkosto on tässä yhteydessä hyvä termi, koska kokonaisvaltainen oppimisympäristöjen kehittäminen vaatii moniammatillista yhteistyötä paitsi alueellisten koulutuksen järjestäjien kesken, myös uusien yhteistyötahojen kanssa. Esimerkiksi jokakeväisestä museokäynnistä syntyy oppimisympäristö vasta, jos sitä on pohjustettu ja suunniteltu koulun (ops) ja museon edustajien (sisällöt) kanssa. Mukana olisi hyvä olla myös yrityksiä ja muita työnantajia suunnittelemassa kokonaisvaltaisia oppimispolkuja (esim. muovin ja teräksen käyttöön liittyvät innovaatiot, mukana Tekniikan museo ja Fiskars Oy).

Oppimisympäristö-ajattelu ei kuitenkaan vaadi aina suuria resursseja ja verkostoja, sillä uusia innovatiivisia työtapoja voi synnyttää jopa yksittäinen opettaja ja kouluttaja – omassa päässään.

Michael FullanMichael Fullan jäsentää muutosstrategiassa kaksi tärkeää osa-aluetta: perustekijät ja mahdollistavat tekijät. Hän korostaa, että muutoksessa osallisina olevien on koettava siirtymä uuteen konkreettisena. Visiot ja strategiat on siis kyettävä ilmaisemaan toiminnan ja rakenteiden tasolla havainnollisessa muodossa – sellaisessa, johon osalliset voivat järjen ja tunteen voimalla sitoutua ja kokea ne omakseen.

Fullanin muutosjohtamisen kahdeksan elementtiä ovat osa-alueittain:

Perustekijät
1. Ihmisten sitouttaminen moraaliseen päämäärään
2. Valmiuksien luominen
3. Muutosprosessin ymmärtäminen

Mahdollistavat tekijät
4. Oppimiskulttuurin kehittäminen
5. Arviointikulttuurin kehittäminen
6. Keskittyminen muutosjohtajuuteen
7. Johdonmukaisuuden kannustaminen
8. Kolmitasoisen kehityksen vaaliminen

Kehityksen kolme tasoa (lainaus)
>>Fullanin muutosjohtamisen työkirjasta (pdf 1.3 Mt):

Mitä on tapahduttava koulun ja yhteisön tasolla? 
Mitä on tapahduttava alueellisella tasolla? 
Mitä on tapahduttava valtakunnallisella tasolla?

Meidän on muutettava yksilöiden lisäksi myös toimintaympäristöä. Meidän on kehitettävä parempia yksilöitä ja samalla parempia organisaatioita ja järjestelmiä. Tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty, ja edellyttää, että kehitämme koko ajan aktiivisesti järjestelmätason ajattelijoita ja ajattelua.

Tässä on paikallaan muistuttaa, että on varottava individualismia ja olettamusta, että kun tarpeeksi monet yksilöt muuttuvat, järjestelmäkin muuttuu. Näin ei kuitenkaan ole, vaan järjestelmiä olisi muutettava samaan aikaan.

Ainoa ohje, jonka annamme on – kun yksilöitä ja järjestelmiä halutaan muuttaa yhtä aikaa, on oppimista lisättävä toimintaympäristössä. Oppimista on siis lisättävä juuri niissä tilanteissa, joita halutaan muuttaa.
(lainaus päättyy)

Opetustoimi on aina yhteiskunnallista ja tulevaisuuteen suuntaavaa. Fullanin mielestä koulun kehittämisen tavoitteena on oltava oppimisyhteisön kehittäminen – ikään kuin vedessä laajenevina renkaina opettajalta oppijoihin ja ryhmään, luokasta ja koulusta koteihin ja siitä edelleen yhteiskunnan eri foorumeille.

Kysy itseltäsi ja työtovereiltasi seuraavia kysymyksiä:

1. Muutoksen ulottuvuudet

  • Miten maailma on muuttunut?
  • Miten oppilaat ovat muuttuneet?
  • Miten koulu on muuttunut vai onko?

2. Visiot

  • Mitä 2000-luvun oppijoiden pitäisi koulussa oppia?
  • Mitä uusia toimintamalleja tai tavoitteita opetuksessa tarvitaan?

3. Opetuksen mahdollisuudet

  • Mitkä uudet oppimisen näkökulmat voisivat auttaa rehtoreita muuttamaan opetusta vastaamaan 2000-luvun oppijoiden tarpeita?

4. Johtajuus

  • Mitä kestävä muutos edellyttää koulun johtamiselta?

Sosiaalinen web ja avoimet ilmaiset verkkopalvelut ovat koulumaailmassa edelleen melko tuntemattomia. Julkisuudessa esillä ovat olleet eniten blogit, Wikipedia verkkotietosanakirja, Facebook-verkostoitumispalvelu ja You Tube videonjakopalvelu. Usein sosiaalinen web uutisoinnissa yhdistetään uhkakuviin ja väärinkäytöksiin. Opetussovellusten esittelytilaisuuksissa toistuvat kysymykset avoimien ja ilmaisten palveluitten luotettavuudesta.

Voiko avoimen sosiaalisen webin työvälineisiin luottaa?
Verkkotutkija ja tietokirjailija Kari A. Hintikka vastaa:

Uudet internetin ryhmätyökalut sekä oppimisvälineet ovat nykyään helppokäyttöisiä, luotettavia ja pääosin maksuttomia. Avoimen lähdekoodin ohjelmistot ovat niin ikään kypsyneet varteenotettavaksi vaihtoehdoksi ja niille on tarjolla sekä maksutonta että maksullista käyttäjätukea.

Wikipedia on kouluesimerkki. Se on alkanut syödä kaupallisia tietosanakirjamarkkinoita. Monet organisaatiot, myös yritykset, ovat ottaneet wiki-tekniikat kollektiiviseen tiedontuotantoon ja jakamiseen kaupallisten sovellusten sijaan.

Lisäksi internetissä näitä uusia työkaluja käyttävät miljoonat ihmiset. Kehittäjät saavat huomattavasti enemmän ja nopeammin palautetta muun muassa virheistä ja käytettävyysongelmista, jolloin kehitystyö on nopeaa. Korjaukset voidaan tehdä suoraan internetissä eikä käyttäjien tarvitse asentaa päivityksiä.

Sosiaalisen webin työvälineisiin tutustumisen voi aloittaa esimerkiksi jakamalla kollektiivisesti oppilaiden kesken www-kirjanmerkkejä del.icio.us-palvelun kautta osana opetusta. Kun joku löytää hyvän www-linkin, niin se on heti kaikkien käytettävissä sen sijaan että tallentuisi vain yhdelle koneelle. Tämä luo uudentyyppistä yhteisöllisyyttä, kun linkkien etsijät alkavat arvostaa toisten löytöjä.

Hintikan tuore teos käsittelee aihepiiriä: Web 2.0 – johdatus internetin uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin (Tieke 2007), julkaisuun voi tutustua verkossa.

Ville Venäläinen, Internetixin ja Otavan Opisto joukkueenjohtaja,
tietojärjestelmäpäällikkö ottaa kantaa samaan kysymykseen:

Mielestäni sosiaalisen webin välineisiin kannattaa luottaa, ja niitä pitää suosia opetuskäytössä. Taustalla tähän tarpeeseen on se muutos, joka liittyy suhteeseemme tietoon. Koulu ei ole enää keskeinen tiedonlähde, vaan meillä kaikilla on vapaa pääsy tietoon. Vapautemme ei rajoitu pääsyyn tiedonlähteelle. Meillä kaikilla on myös mahdollisuus tuottaa lisää tietoa yksin tai yhdessä. Opettaja on enää harvoin ainoa asiantuntija luokassa. Knoppikysymyksiin tämän päivän opiskelija hakee vastaukset verkostosta. Opiskelijalla on miljoonien ihmisten asiantuntijuus käytettävissä luokassa vaikkapa puhelimen webbiselaimen kautta.

Kaikenlainen vuorovaikutteisuus, tiedonhakeminen, yhdessä tuottaminen ja toisten kohtaaminen verkossa erilaisissa konteksteissa ovat muuttuneet tämän päivän yleissivistykseksi. Koulun pitää olla tarjoamassa näitä taitoja. Verkko avaa autenttisen oppimisympäristön, jossa koulu voi olla suorassa vuorovaikutuksessa sen ympäristön kanssa, johon se valmentaa opiskelijoitaan.

Jokelan tapahtumat herättivät monet aikuiset siihen, ettei ole oikein jättää lapsia yksin uuden tekniikan kanssa – siis vähän kuin laittaisi pienokaisensa yksin uimaan, kun itse ei siedä vettä. Nuoria ei pidetä vedestä poissa luomalla aitoja määrittämällä kieltoja. Varmin tapa pitää heistä huolta on opettaa heidät uimaan.

Venäläinen ja Otavan opisto ovat käynnistäneet rajoja ylittävää sosiaalisen median verkottumista: Sometu – sosiaalinen media oppimisen tukena. Verkostoon voi liittyä vapaasti.

LeMill.net on monikielinen web-yhteisö avoimien oppimisresurssien löytämiseen, tuottamiseen ja jakamiseen. Oppimisresurssilla tarkoitetaan oppisisältöjä, opetusmenetelmiä ja opetustyökaluja. LeMillin oppimisresurssia kuka tahansa voi luoda ja muokata. LeMill-yhteisöön kuuluu yli tuhat opettajaa ympäri maailmaa.

Kaikki LeMill sisällöt ovat avoimesti kaikkien verkon käyttäjien saatavilla. Uuden sisällön luomista ja sisältöjen muokkaamista varten käyttäjän pitää rekisteröityä järjestelmään.

LeMill.net – palvelun lisäksi LeMill on palvelinohjelmisto eli alusta. LeMill ohjelmalla kuka tahansa voi perustaa oman LeMill-sivuston. LeMill ohjelma on ilmainen, avoimen lähdekoodin ohjelma. Tällä hetkellä palvelun ylläpidosta huolehtii Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratorio. Parhaillaan ovat meneillään ylläpitoa koskevat neuvottelut European Schoolnetin kanssa.

LeMill on kehitetty osana Eurooppalaista Calibrate projektia. Calibrate projekti pyrkii edistämään oppimateriaalien sekä opetukseen liittyvien innovaatioiden liikkumista Euroopassa. LeMill on suunniteltu yhdessä opettajien kanssa. Suunnittelutyöhön on osallistunut opettajia Virosta, Suomesta, Unkarista ja Norjasta. Suunnittelua ja kehitystyötä on koordinoinut Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratorion oppimisympäristöjen tutkimusryhmä Teemu Leinosen johdolla. Hän on toiminut LeMill projektissa tutkimus- ja kehitystyöryhmän johtajana, suunnittelijana ja tutkijana.

LeMill on web-yhteisö. Opettajat voivat verkostoitua vaikkapa perustamalla ryhmiä, joissa kehitetään oppimateriaalia tiettyyn oppiaineeseen. Ryhmissä voidaan jakaa tehtäviä ja keskustella tuotettavista oppimateriaaleista. Ympäristössä voi etsiä myös yhteistyökumppaneita kielen, sijainnin, opetusaineen tai vaikkapa harrastusten perusteella.

LeMillissä toimiminen on opettajille vapaaehtoista oman työnsä kehittämistä. On mahdollista, että tulevaisuudessa esimerkiksi kunta tai joku muu julkinen taho maksaa opettajille oppimateriaalin tuottamisesta LeMilliin. Joissakin maissa LeMillistä löytyvä todistusaineisto opettajan kyvyistä ja intressistä tuottaa verkko-oppimateriaaleja on ollut etu opettajan uralla etenemisessä. Jokaisella opettajalla on LeMillissä oma portfolio, johon kyseisen opettajan luomat oppimisresurssit tallenvat .Virossa on jo suunnitteilla muutama LeMill-oppimateriaaliprojekti, jossa tuotetaan LeMill-verkkoaineisto ennen paperikirjana julkaistusta sisällöstä. Oppikirjan tekijöille LeMillissä tekemästään työstä maksaa Viron valtio eli oppimateriaalin tilaaja.

Teemu Leinonen kertoo, että LeMill on saanut hyvän vastaanoton opettajilta. Toisaalta monet opetustoimen perinteiset toimijat ovat olleet ihmeissään mistä tässä oikein on kyse. Tulevaisuudentoiveistaan Leinonen kertoo:

– Toivon, että vuoden sisällä nykyinen 1300 käyttäjää on kymmenkertaistunut (13 000). Tämän myötä ainakin muutamissa maissa käytetään aktiivisesti LeMilliä osana kouluopetusta. Kahden vuoden kuluttua muutaman maan opetustoimet rahoittavat vuosittain muutamia LeMill oppimateriaalintuotantoprojekteja rahoilla jotka säästyvät perinteisten oppimateriaalien hankinnasta. Leikkimielellä voisi toivoa, että kolmenkymmenen vuoden kuluttua LeMill saa Nobelin rauhanpalkinnon, vain viisitoista vuotta Wikimedia-säätiön ja Wikipedian jälkeen. Vakavasti puhuen: Tutkijana toivon LeMill.netin auttavan kaikkia opetuksen parissa toimivia tutkijoita, kehittäjiä ja käytännön opetus- ja koulutyötä tekeviä uudelleen pohtimaan oppimisresurssien luonnetta opetuksessa sekä oppimisprosessia digitaalisen media ja verkostojen aikana. Samalla toivon muutamien opettajien näkevän verkossa tapahtuvan vuorovaikutuksen voiman ja ryhtyvän hyödyntämään tätä myös omassa opetuksessaan.

>>Lisää LeMill-ympäristön käyttämisestä

Koulutukseen osallistujille ja esitelmöitsijöille lähetetyssä sähköpostissa oli virhe. Nettijatkojen tuutoroinnista vastaavat kolmisin: Heikki Uimonen, Aki Heino ja Anne Rongas.

Laivaseminaarin palautelomake on avattu. Toivomme paljon vastauksia, sillä niiden avulla painotetaan myös jatkotyöskentelyä osallistujia kiinnostaviin kohteisiin.

Martti Hellström väitteli muutama vuosi sitten otsikolla Muutosote (väitöskirja on saatavilla sähköisessä muodossa). Hän on sen koomin (ja epäilemättä jo ennen sitä) ollut kysytty asiantuntija kouluelämän ja koulutuspolitiikan muutosta ja tulevaisuutta käsittelevissä tilaisuuksissa. Hellströmin sanottava kumpuaa vahvasta otteesta reaalimaa. Hellströmin Pedagogiikkaa ja koulutuspolitiikkaa -blogin alaotsikko kuvailee sisältöä: Kokeneen peruskoulumiehen monologeja pedagogiikasta ja koulupolitiikasta.” Termit haltuun saman ajattelijan blogissa Pedagogiikan aakkoset.

Prosessi verkossa

Laivaseminaari tulee, on ja menee. Verkkotyöskentely avaa tilaa kehitellä laivalla kuultua ja ajateltua. Jakamalla ajatuksia ja tietoja oma oivallus syvenee. Tihenevät verkostot auttavat eteenpäin.

Luokitellut jutut