You are currently browsing the monthly archive for joulukuu 2007.

Opetushallituksen painotuutista on saatu vihdoin käsiin tuore ja ajankohtainen teos. Oppimista tukevat ympäristöt -julkaisussa kootaan yhteen oppimisympäristöjen määritelmät, erityispiirteet ja taustateoriat. Tarkastelua jäsennetään viittä näkökulmaa luodaten: paikallista, fyysistä, teknistä, sosiaalista ja didaktis-pedagogista. Oppaassa esitellään myös käytännön esimerkkejä erilaisista oppimisympäristöistä. Maksullinen julkaisu ilmestyi kolmella kielellä ja sitä voi tilata Opetushallituksen julkaisumyynnistä.

Kirjan ovat toimittaneet Jyri Manninen, Anne Burman, Annukka Koivunen, Esko Kuittinen, Saara Luukannel, Sanna Passi, Hanna Särkkä.

Pedagoginen oppimisympäristöajattelu on myös esillä ensi keväänä YLE:n Opettaja.tv:n sarjassa Oppimisympäristöt käyttöön. Kuuden jakson sarja alkaa YLE Teemalla 25.3.2008.

Oppimisympäristöjä pitkään tutkinut, äskettäin Joensuun yliopiston aikuiskasvatustieteen professoriksi nimitetty, Jyri Manninen valaisee aihepiiriä ja kirjan tavoitteita.

Blogitoimittaja utelee Manniselta: Onko oppimisympäristö uusi taikasana? Miksi sitä nyt hoetaan?

Ja Manninen vastaa: Itse termi on ollut käytössä jo kymmeniä vuosia, mutta se on noussut erityisesti 1990-luvulla pintaan, koska opiskelu- ja opetusmenetelmät ovat muuttuneet perinteisestä opettajajohtoisesta luokkahuoneopetuksesta monipuolisemmiksi. Tästä syystä opettamisen kehittämisen sijasta on luontevaa puhua oppimisympäristöjen kehittämisestä. Oppimista tapahtuu paljon myös opettajasta huolimatta ja luokkahuoneen ulkopuolella. Myös luokkahuonetta voi kehittää oppimisympäristöajattelun avulla.

Oppimisympäristöajattelu on itse asiassa ”vastakohta” opetussuunnitelmakeskeiselle ajattelulle, jossa esimerkiksi opittava asia pilkotaan 45 minuutin paloihin. Oppimisympäristö-ajattelussa suositaan kokonaisuuksia, ongelmalähtöisyyttä, tutkivaa ja yhteisöllistä oppimista. Lähestymistavalle löytyy siten vahvat oppimisteoreettiset perustelut. Tavoitteena ei ole kuitenkaan romuttaa vanhaa opettajajohtoista luokkahuonemallia, vaan rikastuttaa sitä tarjoamalla monipuolisia ja vaihtelevia tapoja opettaa ja oppia. Opettajan työ helpottuu ja tulee mielekkäämmäksi, eli työmäärä ei lisäänny, enemmänkin päinvastoin. Oppilaille on tarjolla mielekkäämpiä ja ”mukavampia” tapoja oppia, mikä osaltaan parantaa kouluviihtyvyyttä ja erilaisten oppijoiden huomioimista ja sitä kautta muun muassa tukee opintojen loppuunsaattamista.

Kenelle kirja on suunnattu?

Vaikka kansi ja kuvitus ovat ”lapsellisia”, on kirja kirjoitettu kaikille koulutuksen kehittäjille sekä opettajille ja kouluttajille esiopetuksesta aikuiskoulutukseen asti. Tavoitteena on, että kokonaisvaltaisen oppimisympäristö-esimerkkien käsittelyn kautta ideat ja innovaatiot leviäisivät eri ikäryhmien opetuksesta toisiin ja vastaavasti formaalista kouluoppimisesta informaaliin arkipäivässä oppimiseen. Esimerkiksi peli- ja leikkiympäristöjä voi hyvin hyödyntää lasten ja nuorten oppimisen lisäksi vaikkapa yrityskoulutuksessa (yrityspelit).

Miten oppimisympäristöajattelua pitäisi viedä eteenpäin koulutuksen järjestäjäverkostoissa?

Verkosto on tässä yhteydessä hyvä termi, koska kokonaisvaltainen oppimisympäristöjen kehittäminen vaatii moniammatillista yhteistyötä paitsi alueellisten koulutuksen järjestäjien kesken, myös uusien yhteistyötahojen kanssa. Esimerkiksi jokakeväisestä museokäynnistä syntyy oppimisympäristö vasta, jos sitä on pohjustettu ja suunniteltu koulun (ops) ja museon edustajien (sisällöt) kanssa. Mukana olisi hyvä olla myös yrityksiä ja muita työnantajia suunnittelemassa kokonaisvaltaisia oppimispolkuja (esim. muovin ja teräksen käyttöön liittyvät innovaatiot, mukana Tekniikan museo ja Fiskars Oy).

Oppimisympäristö-ajattelu ei kuitenkaan vaadi aina suuria resursseja ja verkostoja, sillä uusia innovatiivisia työtapoja voi synnyttää jopa yksittäinen opettaja ja kouluttaja – omassa päässään.

Michael FullanMichael Fullan jäsentää muutosstrategiassa kaksi tärkeää osa-aluetta: perustekijät ja mahdollistavat tekijät. Hän korostaa, että muutoksessa osallisina olevien on koettava siirtymä uuteen konkreettisena. Visiot ja strategiat on siis kyettävä ilmaisemaan toiminnan ja rakenteiden tasolla havainnollisessa muodossa – sellaisessa, johon osalliset voivat järjen ja tunteen voimalla sitoutua ja kokea ne omakseen.

Fullanin muutosjohtamisen kahdeksan elementtiä ovat osa-alueittain:

Perustekijät
1. Ihmisten sitouttaminen moraaliseen päämäärään
2. Valmiuksien luominen
3. Muutosprosessin ymmärtäminen

Mahdollistavat tekijät
4. Oppimiskulttuurin kehittäminen
5. Arviointikulttuurin kehittäminen
6. Keskittyminen muutosjohtajuuteen
7. Johdonmukaisuuden kannustaminen
8. Kolmitasoisen kehityksen vaaliminen

Kehityksen kolme tasoa (lainaus)
>>Fullanin muutosjohtamisen työkirjasta (pdf 1.3 Mt):

Mitä on tapahduttava koulun ja yhteisön tasolla? 
Mitä on tapahduttava alueellisella tasolla? 
Mitä on tapahduttava valtakunnallisella tasolla?

Meidän on muutettava yksilöiden lisäksi myös toimintaympäristöä. Meidän on kehitettävä parempia yksilöitä ja samalla parempia organisaatioita ja järjestelmiä. Tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty, ja edellyttää, että kehitämme koko ajan aktiivisesti järjestelmätason ajattelijoita ja ajattelua.

Tässä on paikallaan muistuttaa, että on varottava individualismia ja olettamusta, että kun tarpeeksi monet yksilöt muuttuvat, järjestelmäkin muuttuu. Näin ei kuitenkaan ole, vaan järjestelmiä olisi muutettava samaan aikaan.

Ainoa ohje, jonka annamme on – kun yksilöitä ja järjestelmiä halutaan muuttaa yhtä aikaa, on oppimista lisättävä toimintaympäristössä. Oppimista on siis lisättävä juuri niissä tilanteissa, joita halutaan muuttaa.
(lainaus päättyy)

Opetustoimi on aina yhteiskunnallista ja tulevaisuuteen suuntaavaa. Fullanin mielestä koulun kehittämisen tavoitteena on oltava oppimisyhteisön kehittäminen – ikään kuin vedessä laajenevina renkaina opettajalta oppijoihin ja ryhmään, luokasta ja koulusta koteihin ja siitä edelleen yhteiskunnan eri foorumeille.

Kysy itseltäsi ja työtovereiltasi seuraavia kysymyksiä:

1. Muutoksen ulottuvuudet

  • Miten maailma on muuttunut?
  • Miten oppilaat ovat muuttuneet?
  • Miten koulu on muuttunut vai onko?

2. Visiot

  • Mitä 2000-luvun oppijoiden pitäisi koulussa oppia?
  • Mitä uusia toimintamalleja tai tavoitteita opetuksessa tarvitaan?

3. Opetuksen mahdollisuudet

  • Mitkä uudet oppimisen näkökulmat voisivat auttaa rehtoreita muuttamaan opetusta vastaamaan 2000-luvun oppijoiden tarpeita?

4. Johtajuus

  • Mitä kestävä muutos edellyttää koulun johtamiselta?

Sosiaalinen web ja avoimet ilmaiset verkkopalvelut ovat koulumaailmassa edelleen melko tuntemattomia. Julkisuudessa esillä ovat olleet eniten blogit, Wikipedia verkkotietosanakirja, Facebook-verkostoitumispalvelu ja You Tube videonjakopalvelu. Usein sosiaalinen web uutisoinnissa yhdistetään uhkakuviin ja väärinkäytöksiin. Opetussovellusten esittelytilaisuuksissa toistuvat kysymykset avoimien ja ilmaisten palveluitten luotettavuudesta.

Voiko avoimen sosiaalisen webin työvälineisiin luottaa?
Verkkotutkija ja tietokirjailija Kari A. Hintikka vastaa:

Uudet internetin ryhmätyökalut sekä oppimisvälineet ovat nykyään helppokäyttöisiä, luotettavia ja pääosin maksuttomia. Avoimen lähdekoodin ohjelmistot ovat niin ikään kypsyneet varteenotettavaksi vaihtoehdoksi ja niille on tarjolla sekä maksutonta että maksullista käyttäjätukea.

Wikipedia on kouluesimerkki. Se on alkanut syödä kaupallisia tietosanakirjamarkkinoita. Monet organisaatiot, myös yritykset, ovat ottaneet wiki-tekniikat kollektiiviseen tiedontuotantoon ja jakamiseen kaupallisten sovellusten sijaan.

Lisäksi internetissä näitä uusia työkaluja käyttävät miljoonat ihmiset. Kehittäjät saavat huomattavasti enemmän ja nopeammin palautetta muun muassa virheistä ja käytettävyysongelmista, jolloin kehitystyö on nopeaa. Korjaukset voidaan tehdä suoraan internetissä eikä käyttäjien tarvitse asentaa päivityksiä.

Sosiaalisen webin työvälineisiin tutustumisen voi aloittaa esimerkiksi jakamalla kollektiivisesti oppilaiden kesken www-kirjanmerkkejä del.icio.us-palvelun kautta osana opetusta. Kun joku löytää hyvän www-linkin, niin se on heti kaikkien käytettävissä sen sijaan että tallentuisi vain yhdelle koneelle. Tämä luo uudentyyppistä yhteisöllisyyttä, kun linkkien etsijät alkavat arvostaa toisten löytöjä.

Hintikan tuore teos käsittelee aihepiiriä: Web 2.0 – johdatus internetin uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin (Tieke 2007), julkaisuun voi tutustua verkossa.

Ville Venäläinen, Internetixin ja Otavan Opisto joukkueenjohtaja,
tietojärjestelmäpäällikkö ottaa kantaa samaan kysymykseen:

Mielestäni sosiaalisen webin välineisiin kannattaa luottaa, ja niitä pitää suosia opetuskäytössä. Taustalla tähän tarpeeseen on se muutos, joka liittyy suhteeseemme tietoon. Koulu ei ole enää keskeinen tiedonlähde, vaan meillä kaikilla on vapaa pääsy tietoon. Vapautemme ei rajoitu pääsyyn tiedonlähteelle. Meillä kaikilla on myös mahdollisuus tuottaa lisää tietoa yksin tai yhdessä. Opettaja on enää harvoin ainoa asiantuntija luokassa. Knoppikysymyksiin tämän päivän opiskelija hakee vastaukset verkostosta. Opiskelijalla on miljoonien ihmisten asiantuntijuus käytettävissä luokassa vaikkapa puhelimen webbiselaimen kautta.

Kaikenlainen vuorovaikutteisuus, tiedonhakeminen, yhdessä tuottaminen ja toisten kohtaaminen verkossa erilaisissa konteksteissa ovat muuttuneet tämän päivän yleissivistykseksi. Koulun pitää olla tarjoamassa näitä taitoja. Verkko avaa autenttisen oppimisympäristön, jossa koulu voi olla suorassa vuorovaikutuksessa sen ympäristön kanssa, johon se valmentaa opiskelijoitaan.

Jokelan tapahtumat herättivät monet aikuiset siihen, ettei ole oikein jättää lapsia yksin uuden tekniikan kanssa – siis vähän kuin laittaisi pienokaisensa yksin uimaan, kun itse ei siedä vettä. Nuoria ei pidetä vedestä poissa luomalla aitoja määrittämällä kieltoja. Varmin tapa pitää heistä huolta on opettaa heidät uimaan.

Venäläinen ja Otavan opisto ovat käynnistäneet rajoja ylittävää sosiaalisen median verkottumista: Sometu – sosiaalinen media oppimisen tukena. Verkostoon voi liittyä vapaasti.

Prosessi verkossa

Laivaseminaari tulee, on ja menee. Verkkotyöskentely avaa tilaa kehitellä laivalla kuultua ja ajateltua. Jakamalla ajatuksia ja tietoja oma oivallus syvenee. Tihenevät verkostot auttavat eteenpäin.

Luokitellut jutut